Annika Rautio

Annika ja Ypäjä Aino maastoradalla kesällä 2019
Annika ja Droppi kouluradalla kesällä 2019

Olen aloittanut hevosharrastuksen jo 6-vuotiaana pikkutyttönä Hyvinkäällä.
Talli on erikoistunut lännenatsastukseen, josta olenkin saanut monipuolisen pohjan hevosten kanssa treenaamiseen ja opettamiseen.

Monen vuoden harrastamisen jälkeen päädyinkin Ypäjälle opiskelemaan vuonna 2013.
Olen suorittanut hevosenhoitajan perustutkinnon ja erikoistunut ratsuhevosten peruskouluttamiseen. Koulun aikana pääsin kahdesti työssäoppimaan Kyra Kyrklundin tallille englantiin. Koulun aikana ja sen jälkeen työskentelin Hyvinkäällä ratsastuskoulussa, tehden tallitöitä, tuntien pitoa ja ratsutusta. Samoihin aikoihin ostin oman ensimmäisen ponin, 3-vuotiaan Szpakin. Päädyin myöhemmin myymään tämän ponin kahdelle tytölle kisaponiksi.
Nuorten hevosten kanssa työskentely on edelleen lähellä sydäntäni, ja odotankin jo innolla koska saisi seuraavan nuoren ratsastukseen.

Välissä tuli työskenneltyä myös muualla ja asuttua ulkomailla. Kuitenkin vuonna 2019 päädyin takaisin Ypäjälle opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Ypäjällä minulla oli mukana silloinen ylläpito hevoseni Drop of Light, jolta opinkin vuoden aikana enemmän kuin yhdeltäkään muulta hevoselta aiemmin. Dropin kanssa kilpailtiin koulu- ja esteratsastuksessa. Koulun hevosten kanssa kilpailin myös kenttäratsastuksessa.

Opettajana olen tiukka, mutta kannustava!
Pyrin opettamaan vuorovaikutuksen kautta, ja haastaa ratsastajatkin miettimään miksi tehdään, niinkuin tehdään.
Parasta open työssä on nähdä se ahaa-elämys, kun jokin vaikea asia vihdoin loksahtaa kohdalleen! Ja tietysti hevoset, jotka tekevät jokaisesta päivästä omanlaisensa.